väsynyt elämän vaatimuksiin

Oli rentouttavaa päästä irti arjesta edes hetkeksi. Oli ihanaa viettää aikaa Vadelman ja koirien kanssa. Nyt taas olen pirstoutunut huoneeni lattialle. Olen väsynyt ajattelemaan mitään.
Tunnen itseni kyvyttömäksi, säälittäväksi.

Miks musta tuntuu tältä? etten mä jaksa mitään, etten saa mitään aikaseks? Nyt on toiseksi viimeinen työharjoittelu menossa ja minä väännän itkua ennenkuin pääsen lähtemään työpaikalle. En haluaisi, en pysty mennä sinne katsomaan ihmisiä silmiin ja olemaan ammatissani. Musta tuntuu että se vaan vie liikaa voimia.

Viikonloppuna on töitä 8-15. Mä haluaisin itkeä, mikään näistä ei ole liikaa.. paitsi mulle. 

Mä oon sulkeutunut yksin. Jaksan nähdä enään harvaa ihmistä.
Koska harva enään tietää mikä kipu mun sisällä jyllää.
En saa edes tästä tekstistä mitään aikaiseksi. Mulla on niin huono ja saamaton olo.

Kesä ahdistaa.. en voi ottaa määräaikaista kokopäivä duunia, koska mun psyykkinen kunto romahtais, mutten mä voi myöskään maksaa vuokraa ilman mitään 1500e.. kesä-elokuulta. 

Miksen mä enään ole se joka jaksoi ja säntäsi paikasta toiseen?
Kuitenkin syön ja saan ravintoa ihan hyvin, luulen ainakin niin. Olen varmaankin nyt isompi kuin koskaan. Muttei mikään silti suju.
Oon niin väsynyt tähän. Itseeni, ja tähän mitä kaikkea täytyykin tehdä sen eteen että katto pysyy pään alla ja on ruokaa. 

uskottelen kaikille unohtaneeni V:n... mutten vain ole. Enkä tule ikinä unohtamaankaan.

Mun tekis mieli irrottaa ote kaikesta. Mun kyyneleetkin hukkuuvat tähän tyhjyyteen.

missä tämän päivän ruokahaluni on? Ekan kerran söin neljältä jugurtin ja karjalanpiirakan, äidillä grillatun maissin ja pihvin. Kai tuossakin on jo liikaa.

Mä en oo koskaan ollu näin toimintakyvytön.. viekö masennus multa viimesetkin voimani?
vai pitäiskö mun uskoa että mulla on kaikki hyvin? En tiedä mitä mun täytyis tehdä? Tiedän etten jaksa tehdä töitä, mutten voi keskeyttää niitä nytten. En kestä jos valmistumiseni venyisi vielä lisää. En kestä tätä heikkouttani.