maanantai 17. syyskuuta 2012

Again and again..... I go mad

Mä oon nyt niin sekoomis pisteessä.
Kävin vaa'alla eihän se mikään ylläri sinänsä ollut. Silti mä tartuin terään,

miksiKÖ? Koska mä oon vältelly syömistä, tehnyt paljon, elänyt vähillä ruuilla. 

Ja tulos on NOLLA. Vitun NOLLA !!! 
Paino oli aika samaa luokkaa.. iltapainon otin mutta silti. Oisin voinut hirttää itseni.

Päädyin nyrkeihin ja terään. 
Säälittäviä viivoja, liian pieniä lyöntejä. 
mä vihaan tätä. 
Pitää vittu lopettaa syöminen.
joo uhkaa vaan, säälittävä ahne paska... as always..


anteeks tää postaus.
mä vaan hajosin. 

sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Voiko tunteeseen kuolla?

 
 Mä kuolen tähän ahdistukseen!!!
Millään muulla lauseella mä en vain pystynyt aloittamaan tätä. 
Ja tästä tappavasta tunteesta voin vain itse syyttää itseäni; VITUN IDIOOTTI. 

  • Mä puolitin mun vahvimmat masennuslääkkeet ilman mitään lupaa..  pian lopetan ne kokonaan.
  • Mä en osaa olla syömättä, vähentämään oon pystyny mutta sekään ei riitä. En saisi syödä..
  • En osaa sanoa ei, teen liikaa töitä, toisaalta musta tuntuu etten tee yhtään mitään. pe-su yhteensä 33h töitä..
  • En osaa asennoitua mihinkään, en osaa olla missään.  
Huh, en edes tiedä välittyyky tämä viha, väsymys ja ahdistus sinne asti. Voisin kuristaa itseni. Olin eilen saada (taino sainkin..) paniikkikohtauksen bussissa, pitkästä aikaa. Welcome..

Aloin täristä bussin takapenkillä. Tunsin kuinka huulistani lähti tunto ja bussin käytävä alkoi pyöriä silmieni edessä. Hengitä, hengitä, hengitä nyt saatana. Lopulta sain hengitykseni tasautumaan. Noustessani bussista oloni helpottui. 

Päästyäni töihin lasten kotiin, se iski uudelleen. Talo oli pimeä ja hiljainen, isot moderniset ikkunat veivät talon rakenteesta enemmän tilaa kuin isot korkeat seinät. Istuessani ulkona tupakalla se iski, panikoin jonkun tarkkailevan minua, kuolen kuolen. Näin harhoja taas, ne vilahtivat ohitseni vähän väliä. Pakotin itseni soittamaan DKT-terapeutilleni jolle saan soittaa joka päivä 8-22 välillä, vaikean tilanteen tullessa. Helpotti hieman muttei kokonaan. 

Ja nyt se iskee taas :( en kestä. Sain juuri syötyä aamupalan.
Nyt istun ahdistusksen kanssa ruokapöydässä tyhjä lautanen edessäni. Ja se tunkeutuu taas sisälleni, hiljaa mutta varmasti.
Ajatukseni alkavat taas menemään sekavaa rataa, kohta töihin, eka isälle, ensiksi talolleni, lenkillekkin pitäis mennä, söin juuri kaksi leipää, jugurttia. Olen ongelma, läski. Lopulta saan itseni vihaiseksi ja puristan jalkojani mustelmille. Veitsi käteen vai puhelin käteen? Siinäkö vaihtoehtoni ovat? Terapeuttini tai viillot. 


Mä oikeesti hajoan tähän lattialle. 







torstai 6. syyskuuta 2012

LOST

Olen hukannut keijun siivet. Ne ovat kokonaan poissa, tilalla on vain raskaat painot nilkoissani. Ne estävät minua elämästä. Niin kuin joka ikinen gramma minussa. Kaikki on kadonnut, taito olla tyhjääkin tyhjempi on kuollut. Olen kadottanut itseni jonnekkin höyheneen kevyen ja normaalin elämän välille. Tämä väli tuntuu kaikista pahimmalta - en ole missään. En edes terve, enkä laiha. 
Täällä -ei missään- on niin pimeää. Haukon happea mutten saa vedettyä keuhkojani täyteen. Olen vajanainen. Vailla itseäni.

Ihmiset, terapeutit, lääkärit kertovat kuinka pikku hiljaa löytää itsensä. Entä jos jokin on varastanut minut, entä jos "taito" elää on kadonnut lopullisesti.


Tuntuu pahalta kuinka mä olen taas voimistunut huijaamaan muita, kuinka mun keho pakottaa mut siihen.. ei hiiskahdustakaan niistä pakottavista verta valuvista mielikuvista, tai siitä vapauttavasta tunteesta kun terä repii ihon poimu poimulta auki. 

 Kaikessa hiljaisuudessa lukittaudun vessaan..