sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

pieninä kyynelinä kylmällä lattialla

En tiiä miten saisin aloitettua tämän postauksen ilman että mun sielu repeäisi. Ei se onnistu millään.  

Mistä tää epätodellinen kuollut olo tulee?
Kuljen silmät sumeina enkä edes näe eteeni,
tuntuu turhalta yrittää saada ajatuksiani tähän.
Tuntuu etten saa niitä kiinni millään. Mun sisällä
huutaa kaksi sanaa yhtä lujaa enkä kuule niiden alta 
mitään muuta KUOLE KUOLE KUOLE LAIHDU LAIHDU LAIHDU.

Tuntuu jopa säälittävältä tulla tänne itkemään. Tiedän että teilläkin on vaikeata, paljon vaikeampaa kuin mulla. Ei mulla ole mikään, ei mua vaivaa mikään muu kuin se että kuolema pyörii mun mielessä ympäri vuorokauden. 

Pitkästä aikaa raahauduin omaan kotiini, rehellisesti sanottuna oon katsonu paremmaksi rikkoa itseäni isäni luona kuin tulla näiden ajatusten kanssa yksin kämpilleni, mutta nyt tuntuu ettei sillä ole edes mitään väliä. Yksin olen kuitenkin. Kotona kukaan ei puhu minulle, ellen ole jättänyt siivoamatta jotakin.

Haluisin laittaa äitille viestiä etten jaksa, tai mulla on paha olo.Mutten mä voi tehdä sitä. En vaan yksinkertasesti voi.Tai rikkoisin lupaukseni.Rikkoisin äitini. Saisin hänet taas huolesta sekaisin. Vaikka hän on äitini,rakas äitini,hänen ei tarvitse siltikään kestää tätä kaikkea jota aiheutan hänelle.



Joudun tyytymään nyt itkemään yksin pehmeän olohuoneeni mattoni päällä, edes itkeminen ei tunnu hyvältä. Ja kun alotan itkemisen tulee edesmennyt kaverini mieleen. MÄ EN KESTÄ.

Satutan tyttö, hän haluaisi olla mun kanssa. mutta mä olen kasa ongelmia, en edes pärjää itseni kanssa. En halua rikkoa häntä.

Oon syöny tänään huonosti, silti liikaa. Jokusen 800 kaloria. Ennen kuin uskolsin syödä ruisleivät mun oli pakko käydä vaa'alla. Iltapaino oli kauheat 55,4kg. Lohdutin itseäni se on vain iltapaino. En saa enään karttaa vaakaa, ilman vaakaa en pysty laihtumaan. Tuntuu että tällä hetkellä olen täällä elossa vain ja siksi, koska en voi kuolla tämän painosena. Mietin vain ettei kukaan jaksa kantaa minua arkussa tämän painosena. 

puhuin samalla tytölle facebookissa... 
hän ei tiedä mitä tehdä koska en pysty
 sitoutumaan, kohta hänkin lähtee.
ja vain mä jään. Annan tytön mennä 
koska mä rikon hänet.

5 kommenttia:

  1. Kerro äidillesi, ihan oikeasti. Se satuttaa häntä vain enemmän, jos sä teet jotain itelles, eikä hän ole tiennyt sun olostasi. Äitisi tulee syyttämään itseään siitä niin pitkään, ja ruoskimaan itseään, miksei tiennyt paremmin, ja tajunnut.
    Voimia rakas <3 Sulla menee huonosti, ja sä saat myöntää sen. Sulla on oikeus paskoihin päiviin, samalla sulla on oikeus hankkia apua <3

    VastaaPoista
  2. Voimia! Olet ajatuksissani enemmän kuin uskotkaan. Tuntuu pahalta, kun ei voi tehdä mitään siun hyväksi. Kertoisit äidillesi, jos jätät kertomatta se luultavammin satuttaa enemmän. Kaikki järjestyy vielä, välillä on vaikeempaa mut aina se helpottaa. Älä missään nimessä tapa itseäsi, sä et tahdo sitä, tahdot vaan pelastua ja päästä ongelmistas. Susta välitetään, muista se!

    VastaaPoista
  3. En tiedä, lohduttaako yhtään sanoa, tuskinpa vain, mutta tiedän tunteen niin monessa ajatuksessa, mitä kirjoitit. Tää teksti tuntui aivan kuin omaltani... Voimia ♥ kun en muuta osaa...

    VastaaPoista
  4. <33

    Kerro, jos on jotain, mitä voin tehdä.
    Meidän huolestumista ei tarvitse miettiä, totta kai me huolestutaan ja totta kai me halutaan auttaa, koska me kaikki välitetään susta. Mutta tärkeempää on, että sä saat purettua ittees jonnekin, missä saat myös muunlaisia vastauksia kuin mitä sun pääs sulle selittää.

    Se kerrotko äitilles on sun päätös, jos sun äitisi on äidillistä tyyppiä ja kykenevä auttamaan - huolestuminen ei nyt kelpaa selitykseksi - niin aivan hyvin voisit kertoa. Jos taas ei ja koko homma päätyisi siihen, että suhun sattuu entistä enemmän, niin yritä tasapainottaa se suhde niin, että se voi auttaa sua omalla tavallaan, vaikkei tietäisikään mitään.

    Näistä ajatuksista muuten, tämä on kuin suoraan mun päiväkirjasta viisi vuotta sitten. Sanoin aina, että olen liian lihava kuolemaan... mutta sä selviät, mä uskon siihen. Tää mörkö ei voi sulle yhtään mitään, koska sä olet vahvempi kuin joku kymmensenttinen, violetti otus, joka osaa jäädyttää kaiken. Hieno taito - ja varmasti yksinäistä, mutta sä osaat ajaa sen pois.

    Rohkeutta!!
    Olet rakas <3<3<3

    VastaaPoista

kiitos kun kuivasit kyyneleeni