LOST

Olen hukannut keijun siivet. Ne ovat kokonaan poissa, tilalla on vain raskaat painot nilkoissani. Ne estävät minua elämästä. Niin kuin joka ikinen gramma minussa. Kaikki on kadonnut, taito olla tyhjääkin tyhjempi on kuollut. Olen kadottanut itseni jonnekkin höyheneen kevyen ja normaalin elämän välille. Tämä väli tuntuu kaikista pahimmalta - en ole missään. En edes terve, enkä laiha. 
Täällä -ei missään- on niin pimeää. Haukon happea mutten saa vedettyä keuhkojani täyteen. Olen vajanainen. Vailla itseäni.

Ihmiset, terapeutit, lääkärit kertovat kuinka pikku hiljaa löytää itsensä. Entä jos jokin on varastanut minut, entä jos "taito" elää on kadonnut lopullisesti.

Tuntuu pahalta kuinka mä olen taas voimistunut huijaamaan muita, kuinka mun keho pakottaa mut siihen.. ei hiiskahdustakaan niistä pakottavista verta valuvista mielikuvista, tai siitä vapauttavasta tunteesta kun terä repii ihon poimu poimulta auki. 

 Kaikessa hiljaisuudessa lukittaudun vessaan..

tunteiden saartama

Jokin pieni, hento, särkynyt tunne on vallannut minut. Hiljaa olen vihainen, mutta kaikkein eniten helvetin surullinen. Olen tukehtumassa tähän  vyöryyn joka vaahtoaa sisälläni. Mulla on IKÄVÄ. Niin kamala ikävä.  Niin moni asia muistuttaa susta täällä, onneksi taivas ei ole kaukana vaikka se välillä tuntuukin siltä. Rakas D, kumpa olisit saanut tarvitsemasi avun ja nähnyt vielä toivoa täällä meidän kanssamme. Toivon että jollakin tavalla sä pystyt lukemaan nämä. Mutta mä lupaan, mä teen kaikkeni että voisin auttaa muita.  Ollaan sun äitinkin kanssa puhuttu asioista paljon, se rakastaa sua. Niin niin paljon. Se menee kunnallisvaaleihin ajamaan meidän nuorten asioita, jotta meille saatais paremmat hoidot ja oltavat. Mä aijon auttaa sun äitiä, niin paljon kuin vain voin. Enkelit ovat kauniita, mutta susta tuli liian aikaisin enkeli.. olet hirmurakas.

Tän kaiken surun ympyröimänä mä olen jaksanut uurtaa salilla, tällä viikolla olin siellä kuusi kertaa. Ensi viikolla yritän ehtiä n. neljä kertaa. Tuntuu kauhean laiskalta jos en saa jotain aikaseksi edes yhden päivä aikana. Liikunta tuntuu olevan mulle taas pakokeino tästä kaikesta. Toivon vaan että en unohda syödä.
Toisaalta toivon etten söis enään ollenkaan. Ja paino putoaisikin jollain ihmeen kaupalla.. olisin kerrankin onnistunut jossain. ja voisin tuntea itseni hyväksi. 

MÄ tukehdun tähän...

 Nimittäin itseeni... läskeihini, kiloihini.

Oon paisunut, ostin äidin antamilla lääkerahoilla vaa'an.

Enkä ole saanut mitään tuloksia. Monta päivää vain samaa lukua,

ja enempää. Mä todella oon tukehtumassa. 

Vihaan ja itseeni.

Kyyneliini. 

 Jos mä en edes voi saavuttaa laihuutta... niin kuoleman voin.

Miksei painoni laske.. !? 

Syön päivittäin 600-1500 kaloria,

ja mikään ei muutu.

Miksen ole minkään arvoinen..

Olenko pilannut iteseni?

vihaan vihaan vihaan vihaan.

SAATANA.

 

Hengissä ollaan

Painokin on tässä muutaman päivän sisällä tullut tietoon.
Osin järkytyksenä siitä kuinka oon taas kasvanut.
Ja en tarkota tällä henkistä kasvua...

Kuitenkin nyt on asetettu tavotteita... ja miinus kymmenen kiloa on nyt tähtäimessä, tarkkaa aikataulua tuolle luvulle ei ole, mutta mulla on paras apu kädenulottuvilla, yks rakkaimmista ♥

Nyt mun laihdutus on melko suunnitelmallista. Tarkat kaloritavoitteet. Oksentelun vähentäminen ja lopulta lopettaminen.

Mä tosiaan toivon et onnistun. Kun saan pois 3-4kiloa tästä, laitan teille kuvaa tulemaan.

Tältä mä vielä tulen näyttämään...


Olin menossa luovuttamaan verta tänään, kuitenkin sitä lykättiin ensiksi sen takia koska olen ollut vaikean masennuksen takia tänä vuonna 3 kertaa sairaalahoidossa. Joten he joutuvat vielä konsultoimaan asiaa.. toiseksi hän mittasi hemoglobiinini joka viime luovutuksessa oli 140... ja tänään 115.. sairaanhoitaja oli aivan ihmeissään ja pyysi että mitataan toisesta kädestä vielä uudestaa. "Onko tähän syytä?" en tiedä...

Ps. Menkkani alkoivat tänään, joten voin helpotuksesta sulkea mahdollisen raskaus vaihtoehdon pois.

ei loppua

oon niin väsy ja humaöassa. kirjotan kuitenki.. oksensin juuri sken makaeoonia ja jauheöihaa.. kello on koht neljä yöllä.   ooon syäny tuhat mehujäätä. muuutaman karjalanpiirakan ja oksentanu... kaksi pilttiä.  sose keittoa j VANULLAAN kaverilla ilman oksennnust?!! järkytys.  varmaasti muutakin. HUOMENNA JUMALAUT A VAA 500KCL

Hairahduksia..

Kun sille ajatuksella antaa edes vähän valtaa, se vie varmasti kaiken. Koko tämän päivän olen bulimikoinut, en ole tehnyt mitään muuta. En haluaisi purkaa tätä päivää palasiksi mutta teen sen kuitenkin;

Herään ja teen välittömästi itselleni yhden karjalanpiirakan ja leivän, oksennan.  Noin puolentunnin päästä syön taas kaksi leipää ja oksennan.  Vielä myöhemmin söin vanilja tuutin... oksensin.

Lähden terapiakäynnille ja palaan sieltä. Otan kuusi pinaattilettua ja olen ryntäämässä oksentamaan kunnes isä varaa vessan tuhanneksi vuodeksi ja menetin tilaisuuden. 

Lähden äidillä käymään syön pieniä ananaspaloja. Kun kaikki lähtevät saunaan otan jäätelöä ja oksennan senkin. 
Mielestäni tuosta puuttuu vielä yksi mitätön oksennuskerta..  olen onnistunut oksentamaan tänään n. 5kertaa ?!  Menin jo jossain vaiheessa laskuista sekasin. Yritin vain muistella monta kertaa pyyhin kyyneliä silmistäni kun poistuin vessasta. 

Kumpa saisin tämän loppumaan. Vatsani ei kestä ja naamani on aivan turvonnut. Oon niin kiitollinen että aloitin tiistaina herkkulakon(jätski sallittu). Koska muuten tämä päivä olisi siältänyt jotain muuta järkyttävää.

Voinko mä sanoa muuta kuin; pettymys.

Mua pelottaa jo huominen..

saan itseni vain vihaamaan itseäni entistä enemmän,

ja tunne luovuttamisesta lähenee.

toivottavasti voitte paremmin.

lopetatko mut?

Ota musta kiinni ja hukuta mut, ole niin kiltti?
Vedä musta viimesetkin voimat. Heitä mut lattialle ja sylje mun päälle. Mä ansaitsen kaiken, aivan kaiken.

Tapa mut, ole niin kiltti. Kun mä itse en pysty siihen, saisin parhaimman avun. Lopettakaa mut, olkaa niin kilttejä. Niin kuin pienet eläimet laitetaan uneen ja hyvästellään. Voinko mäkin mennä? 

Kerrankin mun suu avautu psykologin vastaanotolla, hän tyrmäsi kaiken ja pehmitti sanomani, halusin vain saada sen ulos "mä tapan itteni" mutta vastaukseksi sain "et sä halua kuolla, näen että sussa on voimaa"... Yliannostusta on varmaan enään turha yrittää. Olen surkea enkä onnistu. 

Selaan googlesta hirttosilmukoiden kuvia ja teko-ohjeita.
Enkä mä saa sanottua tätä kenellekkään, kukaan ei ansaitse tämmösiä sanoja, ei edes tämä blogi, lukijatkaan. Mutta minne muualle mä tämän purkaisin, ANTEEKSI. Tää sota ei tuu loppuun ikinä, en enään ole varautunut heräämään letkuista. Se kun ei enään ole valinta.

Mun kyynelkanavat on jo kuivuneet tämän päivän jäljiltä.

Nyt mä lähden ulos pimeyteen kävelemään, en saa henkeä.