hiljaiset haamut

Hieman paremmin jo. Tärisen ravinnon puutteesta mutta kukaam ei huomaa sitä eikäheitä kiinnosta edes. Saan nieltyä leipää hieman. Ruooka oksettaa ... kaikki täällä oksettaa. Tapasin päivystävä lääkäriä ja puhuin järjissäni haluavani pois. Huomenna vapaudun EHKÄ tästä natsi tarkkailusta. Jos kaikki menee hyvin. Ma päätös pääsenkö pois. Yritän pelata kortot hyvin. Mun paikka ei oo täällä. Mum ystävät on huolesta sekaisin ja musta tuntuu niin niin pahalta. "Syötynä" aamulla kahvi, lounaalla ja näkkäri ja hapankorppu, päivällinen tulossa yritän skarpata. Tän osaston seiniin on pinttynyt kuolema Rukoilen että saan huomenna jo joitakin vapauksia. Ja toivon etten pyörry. Olette rakkaita <3

yliannostus

En tiedä mitä sanoa... yritin eilen itsemurhaa.. enkä tiiä miksi... kaveri huomasinmun vetäneen reilun yliannostuksen.. väkisin menin ambulanssilla ensiksi toiseen sairaalaan jossa väkisin juottivat lääkehiiltä :( nyt suljetulla m1 lähetteellä..... mun ei pitäny päätyä tänne. Kaikki on niin turhaa.

ja mä sanon hyvästit

Viimeiset puolituntia ovat olleet pelottavia hetkiä pääni sisällä. Ei ketään kelle myöntäisin. Hirveä himo vetää ranteet auki, muttei vielä ole sen aika. Mulla on vielä liikaa tehtävää.
Pidän aina lupaukseni johon olen ryhtynyt, olen luvannut olla töissä heinäkuun ajan.

 Haluaisin vaihtaa paikkoja tuon tytön kanssa, hän on laiha, muttei onnellinen. Mä en oo sitä nytkään. Läski ja onneton. Tänään olen taas pettynyt,

maissi,

kurkkua ja dippiä,

muro kulho ja kaksi ruisleipää

viimeinen pisara, maha kipuun asti,

 pöntön tukkeutumiseen asti oksensin

 sen ruskean mönjän irti minusta.

 En ansaitse pitää mitään sisälläni, saati sitten syödä.

Olen niin vihainen, pettynyt. En vain pysty elämään itseni kanssa. Ehkä niin ei ole koskaan tarkoitettukaan.

maximissaan 33 päivää. 

Alle viikon päästä uusi resepti, uusi purkki.

ja kaikki tämä pysyy salaisuutenani sisälläni.

Nyt jo valmiiksi haluan pyytää anteeksi.

Of course it's hard. If it was easy then everybody would do it

 

 mun täytyy pystyä.. mun täytyy.

Helvetti, oon vihaa täynnä. 

Itseäni kohtaa, heikkouttani kohtaan.

Wokkivihanneksia lisänä nuudeleita.

Ei muuta enään kuin iltapala ja tuhat nieltyä kyyneltä.

Can I save me ?

Onkohan enkeleillä hauraat vai vahvat siivet? Jos enkelit luovat turvaa ja ovat vahvoja, minä haluaisin olla enkeli. Suojelisin kaikkia rakkaita ja muitakin. 

Ajatukset kiertävät samaa pirun rinkiä, pidän itseni järjissäni ja syön. Kartan vaakaa kuin ruttoa koska uskon tosiaan näkeväni siellä 60 kiloa. Olen kestänyt paljon, mutten kestäisi sitä. 
Olen oksentanut muutamia kertoja mutta vihaan sitä tunnetta, sitä heikkouta joka sillä hetkellä elää sisälläni.

Olen peloissani, huomaan kuinka reiteni ovat alkaneet hyllyä, kuin peppuni on ottanut tuolista enemmän valtaa. Tuntuu kuin en voisi asialle mitään. Tuntuu että olisin voimaton. Tunnen itseni huonoksi syötyäni puolikkaan Wokki annoksen aamuisen ruisleivän jälkeen. 

Pelottaa, voinkohan enään tänään syödä?

Pelottaa huominen juhannus, vaikken ole myöntänyt sitä kenellekkään. Vaan iloisesti hössöttänyt boolien väsäämisestä,

grilliruokien laitosta. Olen myös toitottanut monta kertaa kuinka voin nykyään syödä mitä vain ja voin hyvin.

Alan oikeasti itsekin uskoa tähän valheeseen, vai onkohan se sittenkin totta.. terve, olenko terve? 

Haluaisin vain rangaista itseäni. Tuntuu väärältä koska olen tuntenut liian kauan hyvää oloa. Päässä on taas pyörinyt ajatukset lääkkeiden lopettamisesta. Taas on se tunne, että mä pärjään ilman niitä, mutta kun vaikutus lakkaa, 

pelkään hajoavani.

I'm in here, can anybody see me? Can anybody help?
I'm in here, a prisoner of history...
can anybody help?

Can't you hear my call?
Are you coming to get me now?
I've been waiting for,
you to come rescue me,
I need you to hold,
all of the sadness I can not,
living inside of me...
I'm in here, I'm trying to tell you something,
can anybody help?
I'm in here, I'm calling out but you can't hear,
can anybody help?

Can't you hear my call?
Are you coming to get me now?
I've been waiting for,
you to come rescue me,
I need you to hold,
all of the sadness I can not,
living inside of me...

tyttörakkaus <3

viekö tää mut nyt kokonaan?

Hiljaa sisäisesti taidan oikeasti toivoakkin sitä.. ottais mut vaan kokonaan.

Okei sä voitit. Kielsit mua syömästä tänään, mä otin riskin. Kello oli jo kolme iltapäivällä, masuni kurni vähän, muttei liikaa. Kaksi ruisleipää ja jugurtti, pyörittelen viimeistä leivän murusta kädessäni ja mietin samalla jo oksentavani kaiken sen pahan pois "ota vielä yksi jugurtti ja oksenna" melkein menin hakemaan lisää, mutta isä tuli kotiin. Kuulin hänen menevänsä suihkuun. Tajusin että tämä oli merkki siitä etten ota jugurttia ja että olin syönyt jo tarpeeksi. Miksi olen heikko?

Niimpä minä oksensin kaiken mitä irtosi, parista leivästä ja jugurtista. Eikä edes se helpottanut oloani. Olin varma että siinä oli tämän päivän ruuat. Mutta pikkusiskoni pyysi ja anoi minua syömään hänen kanssaan, en halua huolestuttaa häntä enään koskaan joten kasasin kanaa kupin pohjalle, herneitä ja raejuustoa. Lopuksi otin keitettyjä nuudeleita siihen päälle. Ja taivas että se maistui hyvältä. Petolliselta. Niimpä minä...

Odotin oikeata hetkeä huijata ja häipyä vessaan, tunnen itseni hirveäksi, hirveäksi siskoksi. Ainut mitä haluan on suojella ja suojella häntä. Tyhjensin sen verran kuin pystyin. Pyyhin kyyneleeni ja poistuin hymy naamalla hyrillen vessasta.

Anteeksi.

Mä en halua ruokaa enään...

Mua ahdistaa.. en saa sanotuksi sitä tunnetta. 

Olen hakannut reisiäni ja puristellut läskejäni puolituntia.

Musta tuntuu älyttömän pahalta etten voi vain nähdä itseäni kauniina, etten mä voi vaan nyt heti muttua 10 kiloa kevyemmäks. Etten mä tunne enään mun kylkiluita niin hyvin kuin ennen. 

Mun päässä pyörii vakavasti paastoaminen, vaikkei se mihinkään johdakkaan.

Mä tarvitsen mielenrauhan, mun vatsa tuntuu liian täydeltä. Olen epäonnistunut tänään,

epäonnistunut joka päivä. Kerta toisensa jälkeen. Olen taas oksentanut. Ja niin tulee tapahtumaan 

tästä eteenkin päin. Jos syön jotain kiinteää. Enään kurkusta menee nesteet. 

Ja kauhean olotilan varalle sallittuja on piltit ja jugurtit. Muuten mennään keitoilla yms.

Kiinteän ruuan mä tulen oksentamaan. Mä en tarvitse sitä enään.

Kaikista helpointa olis vain jos ei tarvis enään syödä.

Nyt mun täytyy vaan alkaa hokemaan sitä vanhaa virttä mun päässä

"Sä et tarvitse ruokaa, pärjäät hyvin näin.

 Olet liian heikko kestämään uusia pettymyksiä"

 Aamen

Tsemppaattehan te minua? En halua tuottaa teille pettymystä.